Biojätteiden avulla yritykset osaksi kiertotaloutta – Gasum kierrättää vuosittain noin 500 000 tonnia biomassaa biokaasuksi

Yritysten tuottamassa orgaanisessa jätteessä piilee valtava energia- ja ravinnepotentiaali. Gasumin biokaasulaitokset kierrättävät vuosittain noin 500 000 tonnia biojätteitä ja muuta biomassaa biokaasuksi. Biokaasu on ympäristöystävällisin ja kestävin tapa hyödyntää niin yritysten kuin kotitalouksien biojätteet. Pääkaupunkiseudun yrityksiä palvelee Gasumin Lohjan biokaasulaitos, jonka sivutuotteena syntyy myös luomuviljelyyn soveltuvia kierrätysravinteita.

Suomalaisen sekajätteen joukkoon lipsahtaa edelleen turhan usein banaaninkuoria, ruoantähteitä tai muita biojätteitä. Yhdyskuntajätteiden kierrätysprosentti on Suomessa tällä hetkellä noin 40. Se on vähän. EU:n tavoite vuodelle 2020 yhdyskuntajätteen kierrätyksen suhteen oli 50 prosenttia, ja vuonna 2025 jätteestä tulisi kierrättää jo 55 prosenttia. Arvioiden mukaan nykyisellään sekajätteestä noin puolet on kierrätettäväksi kelpaavaa muovia ja biojätettä.

Biojätteen kierrättäminen on tärkeää monesta syystä. Nykyään sekajäte käsitellään pääasiassa polttamalla. Biojäte kuitenkin palaa huonosti, jolloin se aiheuttaa jätteenpolttolaitoksille ongelmia. Lisäksi sekajätteen määrä Suomessa on tällä hetkellä niin suuri, että kotimaiset jätteenpolttolaitokset eivät riitä käsittelemään sitä. Jätemäärä olisi huomattavasti pienempi, jos biojäte lajiteltaisiin tehokkaammin.

Gasum kytkee yritykset osaksi kiertotaloutta

Vaikuttavin perustelu biojätteen kierrättämiselle on kuitenkin sen rooli kiertotaloudessa. Gasumin laitoksissa biojätteestä valmistetaan kiertotalouden periaatteita noudattaen biokaasua, joka sopii uusiutuvaksi polttoaineeksi henkilö- ja joukkoliikenteeseen, raskaaseen liikenteeseen, teollisuuteen ja meriliikenteeseen. Lisäksi biokaasun sivutuotteena syntyy kierrätyslannoitteita ja -ravinteita maatalouden ja teollisuuden tarpeisiin.  Kierrätysravinteita oikein käyttämällä voidaan pienentää maataloudessa käytettävien ravinteiden valumariskiä Itämereen. Kiertotalouden periaatteiden noudattaminen on keskeinen ratkaisu ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

”Erilliskerättyjen biojätteiden lisäksi pystymme hyödyntämään esimerkiksi elintarviketeollisuuden sivuvirtoja, kauppojen tuotehävikkiä sekä rasvakaivo- ja biolietteitä. Pääkaupunkiseudun biokaasukapasiteettia vahvistaa juuri avattu Lohjan biokaasulaitos, joka tuottaa yritysten toimittamasta orgaanisesta jätteestä biokaasua ja sen sivutuotteena kierrätysravinteita”, Gasumin kiertotalouden myynti- ja asiakkuuspäällikkö Anniina Hiltunen kertoo.

Kiertotalouden ansiosta yritys voi ihanteellisimmassa tapauksessa toimittaa biojätteensä Gasumin biokaasulaitokselle ja hankkia omaan tuotantoonsa tai logistiikkaansa omista jätteistään tuotettua biokaasua. Pääkaupunkiseudulla yritysten mahdollisuuksia osallistua kiertotalouteen edistää myös Gasumin juuri avattu Viinikkalan siirtokuormausasema Vantaalla, josta toimitetaan raaka-ainetta Lohjan laitokselle.

Biokaasu tuo biojätteille lisäarvoa

Biokaasun tuotannon lähtökohtana on, että biohajoavat jätteet hyödynnetään kokonaisvaltaisesti. Toisin kuin kompostoinnissa, mädätysprosessissa muodostuva kaasu hyödynnetään ja jalostetaan uudeksi tuotteeksi eli biokaasuksi. Biokaasu vähentää polttoaineen elinkaaripäästöjä jopa 90 prosenttia perinteisiin polttoaineisiin verrattuna. Biokaasun käyttö kuljetuksissa on myös yrityksille helppo ja nopea keino pienentää hiilijalanjälkeään tehokkaasti.

Gasumin biokaasulaitoksissa syntyvät erilaiset kierrätyslannoitteet ja -ravinteet puolestaan voivat korvata teollisuuden ja maatalouden käyttämiä fossiilisia lannoitteita. Hyödyntämällä biokaasun tuotannossa myös maatalouden biomassoja, kuten lantaa, saataisiin maatalouden tuottama fosfori tehokkaasti kiertoon. Tällöin pelloilla ei tarvitsisi käyttää ollenkaan mineraalista fosforia, mikä pienentäisi maatalouden kuormittavuutta.

Gasumin Lohjan biokaasulaitos
Kuva: Gasumin Lohjan biokaasulaitoksen tuottamat kierrätysravinteet sopivat laadultaan myös luomuviljelyyn

 

Lohjan laitoksemme eroaa muista Etelä-Suomen laitoksistamme siten, että sen tuottamat kierrätysravinteet sopivat laadultaan luomuviljelyyn. Kyse ei ole siis pelkästään kierrätyksestä, vaan laajemmasta kiertotaloudellisesta näkökulmasta. Biojätteensä kierrättämällä yritykset ja kuluttajat ovat kiertotalouden myötä myös osa kestävää, suomalaista ruoantuotantoa”, Hiltunen sanoo.

"Oli hienoa olla mukana avaamassa Lohjan biokaasulaitosta. Biokaasun edistäminen tukee erityisesti siirtymää fossiilisista raaka-aineistoa kohti uusiutuvia," maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kommentoi Lohjan biokaasulaitoksen avajaisissa 2. kesäkuuta 2021.

Näin Gasum tuottaa biokaasua:

  • Kierrättää vuodessa 500 000 tonnia biomassaa
  • Määrästä saatavalla biokaasulla voisi 45 000 henkilöautoa ajaa vuoden
  • Pääkaupunkiseudun yrityksiä palveleva Lohjan biokaasulaitos kierrättää vuodessa 60 000 tonnia biomassaa
  • Biokaasulaitosten raaka-aine kerätään noin 100 kilometrin säteeltä laitoksesta
  • Biokaasulaitoksia on eri puolilla Suomea ja Ruotsia sekä yksi biojätteen siirtokuormausasema Vantaalla
  • Gasum vauhdittaa biokaasun tarjontaa rakentamalla uusia laitoksia ja laajentamalla biokaasun hankintaa myös muiden toimijoiden tuotantolaitoksista.

Lue lisää palveluistamme biojätteen kierrätykseen