26. tammikuu 2022 12:00 kategoriassa Tuoteuutiset

Nokian Renkaat esittelee konseptirenkaan, jonka materiaaleista 93 % on kierrätettyjä tai uusiutuvia

Nokian Renkaat on vuosikymmenien ajan pyrkinyt tekemään maailmasta turvallisemman. Yhtiö on saavuttanut jälleen uuden virstanpylvään: se esittelee tähän mennessä vastuullisimman renkaansa. Green Step -konseptirengas on kestävän innovoinnin kunnianhimoinen taidonnäyte. Sen materiaaleista 93 % on joko kierrätettyjä tai uusiutuvia. Sen myötä yhtiö on yhä lähempänä tavoitettaan: 50 % kaikista Nokian Renkaiden renkaissa käytetyistä raaka-aineista on kierrätettyjä tai uusiutuvia vuoteen 2030 mennessä.

Nokian Tyres Green Step näyttää tietä entistä vastuullisempaan ajamiseen

Vuonna 2021 Nokian Renkaat asetti kunnianhimoisen tavoitteen: 50 % sen renkaissa käytetyistä raaka-aineista on kierrätettyjä tai uusiutuvia vuoteen 2030 mennessä. Green Step -konseptirengas on osoitus Nokian Renkaiden tutkimus- ja kehitystyön nerokkuudesta sekä yhtiön tavoitteesta tehdä ajamisesta entistä vastuullisempaa.

”Autoilijat ovat yhä kiinnostuneempia renkaiden vastuullisuudesta, ja tämä luo meille kysyntää kehittää näiden vaatimusten mukaisia renkaita. Lisäksi se luo toimialalle paineita kehittää entistä ympäristöystävällisempiä materiaaleja sekä teknologioita, joiden avulla renkaiden valmistus voidaan mukauttaa näihin materiaaleihin. Green Stepin kaltaisen konseptirenkaan avulla voimme rikkoa rajoja. Kaikki hyötyvät tilanteesta, ja eniten siitä on hyötyä ympäristölle”, sanoo Nokian Renkaiden kehitysjohtaja Jouko Ilomäki.   

Kaikki Green Step -konseptirenkaassa käytetty kumi on luonnonkumia, ja siinä käytetään rypsiöljyn kaltaisia uusiutuvia öljyjä. Lähes kaikki pehmitin- ja hartsiaineet sekä valmistuksen apuaineet ovat uusiutuvista lähteistä. Lisäksi luonnollisesta riisinkuorituhkasta valmistettu piioksidi toimii pinnan ja sivupinnan pääasiallisena täyteaineena, ja uusiutuvaa runkokoordin kuitua käytetään renkaan lujittamiseen. 

”Jokainen konseptirenkaaseen liittyvä innovaatio opetti meille jotain uutta. Esimerkiksi yksi vaativimmista tehtävistä oli synteettisen kumin korvaaminen kokonaan luonnonkumilla, ja lopulta onnistuimme siinä”, Ilomäki sanoo.

Kierrätettyjen materiaalien osuus kasvaa tulevaisuudessa

Lähes kaikissa Green Step -renkaan osissa on käytetty myös kierrätysmateriaaleja. Esimerkiksi kumisekoituksissa käytetty hiilimusta on peräisin käytöstä poistetuista renkaista, ja sisäpinnalla käytetty butyyli sekä rakenteen teräsvöiden ja reunavaijereiden teräs ovat pääasiassa kierrätettyjä.

”Uskomme, että kierrätetyn kumin ja erityisesti kierrätetyn noen käyttö on tulevaisuuden trendi renkaiden valmistuksessa: vuoteen 2030 mennessä meillä on useita uusia toimittajia ja entistä edistyneempää teknologiaa. Myös joko kierrätettyjä tai uusiutuvia komponentteja sisältävien raaka-aineiden kysyntä kasvaa. Olemme hyvin iloisia siitä, että olemme jo nyt pystyneet sisällyttämään niin paljon kierrätettyjä elementtejä Green Step -konseptirenkaaseen”, Ilomäki sanoo. 

Hyödyttää autoilijoita kaikkialla maailmassa

Nokian Renkaiden Green Step on talvirengas, ja se on ajokelpoinen lumella ja jäällä. Konseptirenkaassa on käytetty myös Nokian Renkaiden aiemmista rengasmalleista tuttuja materiaaleja. Luonnonkumi on tärkeä materiaali kaikissa renkaissa hyödyllisten ominaisuuksiensa ansiosta. Nokian Renkaat tutkii myös luonnonkumin vaihtoehtoja, kuten guayule-kasvia. Uusiutuvat öljyt ovat yleisiä Nokian Renkaiden renkaissa, sillä Nokian Renkaista tuli vuonna 2005 maailman ensimmäinen rengasvalmistaja, joka luopui korkea-aromaattisista öljyistä. 

”Vaikka Green Step -konseptirenkaan suunnitteluprosessi alkoi noin vuosi sitten, sen taustalla on vuosikymmenien ajan jatkunut innovointi ja ajan myötä kertynyt kestävän rengasmuotoilun asiantuntemus”, kertoo Nokian Renkaiden materiaalikehityksestä vastaava johtaja Teemu Soini. ”Monia Green Step -renkaan kestävistä innovaatioista on käytetty jo aiemmin renkaissamme, ja autoilijat ovat hyötyneet niistä jo vuosia. Teimme Green Step -renkaan suunnitteluprosessin aikana uusia innovaatioita, ja niitä sisällytetään renkaisiin, joita tarjotaan tulevaisuudessa kuluttajille eri puolilla maailmaa. Halusimme tutkia kestävän innovaation osaamisemme rajoja, ja tuloksena oli Green Step. Se on osoitus tavoitteistamme ja tietämyksestämme.”

Konkreettisia toimia turvallisemman maailman hyväksi

Nokian Renkaat keksi maailman ensimmäisen talvirenkaan vuonna 1934. Siitä lähtien premium-talvirenkaitamme ovat arvostaneet eri sukupolvien autoilijat, jotka haluavat nauttia mielenrauhasta kaikissa olosuhteissa. Nokian Renkaat ei kuitenkaan suojele vain autoilijoita, vaan yhtiö tekee tinkimättömästi töitä myös ympäristön hyväksi. Tämä näkyy kaikessa toiminnassamme renkaiden suunnittelusta tuotantoon: olimme ensimmäinen rengasyhtiö, joka sai Science Based Targets -aloitteen hyväksynnän kunnianhimoisille ilmastotavoitteilleen. Olemme myös pienentäneet renkaidemme vierintävastusta keskimäärin 8,5 % vuoteen 2013 verrattuna, mikä on säästänyt polttoainetta ja vähentänyt hiilidioksidipäästöjä. Nokian Tyres Green Step on jälleen yksi osoitus tästä tavoitteisiin sitoutumisesta, ja Green Step -renkaan kehittämisen innovaatioista hyötyvät myös tulevat sukupolvet. Se on uusi askel matkalla kohti turvallisempaa maailmaa.

Nokian Tyres Green Step -konseptirengas:

  • 93 % materiaaleista kierrätettyjä tai uusiutuvia
  • Uusiutuvia materiaaleja ovat luonnonkumi, uusiutuvat öljyt ja luonnollinen riisinkuorituhkasta valmistettu piioksidi
  • Kierrätysmateriaaleja on käytetty lähes kaikissa renkaan osissa
  • Kierrätysmateriaaleja ovat kierrätetty teräs ja hiilimusta
  • Konseptirengasta varten kehitettyjä innovaatioita sisällytetään tuleviin renkaisiin
  • Tavoitteena on, että 50 % kaikista Nokian Renkaiden renkaissa käytetyistä materiaaleista on kierrätettyjä tai uusiutuvia vuoteen 2030 mennessä

Lataa kuvia: www.nokiantyres.com/greenstepPR

Lisätietoja:

Nokian Renkaat Oyj

Mikko Järvinen, tuotepäällikkö, puh. +358 10 401 7979,

[email protected]

Twitter I YouTube I Facebook I LinkedIn I Instagram