Maanteiden talvihoitokausi käynnistynyt: DESTIA VARMISTAA LIIKENTEEN TURVALLISEN SUJUMISEN MAANTEILLÄ KELISSÄ KUIN KELISSÄ

Destia on jälleen valmiina varmistamaan liikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden ympärivuorokautisesti. Maanteiden talvihoitokausi käynnistyy eri puolilla Suomea viimeistään torstaina 1. lokakuuta. Destia huolehtii maanteiden kunnossapidossa liukkauden torjunnasta, lumen ja sohjon poistosta, lumi- ja jääpolanteen tasaamisesta sekä liikennemerkkien ja opasteiden puhdistamisesta.

– Parhaat mahdolliset sää- ja keliennusteet, kokenut henkilöstö sekä uudenaikaiset työmenetelmät ja kalusto ovat onnistuneen kunnossapidon perusta. Olemme kunnossapitourakoissamme tarkasti ajan tasalla keliolosuhteiden muutoksista ja suunnittelemme toimenpiteet ympäri vuorokauden niin, että tiestö pysyy hyvässä kunnossa säästä riippumatta, kertoo Destian kunnossapitopalveluista vastaava johtaja Seppo Ylitapio.

Destian ja Ilmatieteen laitoksen yhteisessä Kelikeskuksessa meteorologit ja teiden talvihoitoon erikoistuneet asiantuntijat työskentelevät yhdessä 24 tuntia vuorokaudessa, talven jokaisena päivänä. Ennusteiden laadinnassa apuna käytetään muun muassa kelikameroita, keli- ja säähavaintoja, satelliitti- ja tutkakuvia sekä tiesäämalleja. Muuttuviin sää- ja keliolosuhteisiin reagoidaan hälyttämällä Destian auraus- ja liukkaudentorjuntatiimit liikkeelle ennakoidusti juuri oikeaan aikaan. Kun uutiset ensilumesta luetaan lehdestä, on liukkaita kelejä todellisuudessa ollut jo viikkoja aiemmin, mutta niitä ei ole huomattu yöllä tehtyjen suolausten ansiosta.

– Kelikeskuksemme tuottamat tehostetut ennuste- ja hälytyspalvelut auttavat meitä töiden suunnittelussa ja olosuhteiden ennakoinnissa. Tämä vähentää vaarallisten kelitilanteiden määrää parantaen liikenneturvallisuutta sekä myös ympäristölle aiheutuvia vaikutuksia. Oikea-aikaisilla tiestön hoitotoimenpiteillä optimoimme suolan käytön. Lisäksi tiestönhoitokalusto ohjataan nopeammin ja tarkemmin alueille, joihin sitä kulloinkin tarvitaan, sanoo Ylitapio.

Destian hoidossa 58 000 kilometriä tiestöä

Suomessa tiestö on jaettu yli 80 urakka-alueeseen, joiden kunnossapidon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELYt) kilpailuttavat. Urakoitsijat vastaavat maanteiden kunnossapidosta Liikenneviraston määrittelemän laatutason mukaan. Tiet on jaettu käytön mukaan eri hoitoluokkiin, joissa toimenpideajat esimerkiksi lumen auraamisesta vaihtelevat.

Destian markkinaosuus näistä maanteiden kunnossapidon alueellisista palvelusopimuksista on 58 prosenttia. Destian urakoissa hoidettavaa tiestöä on yhteensä noin 58 000 kilometriä, josta kevyen liikenteen väyliä on yhteensä noin 3 000 kilometriä.

Lisäksi Destialla on muiden asiakkaiden kanssa noin 30 kunnossapidon urakkaa eri puolilla Suomea. Destia huolehtii liikkumisen turvallisuudesta ja sujuvuudesta ympärivuorokautisesti muun muassa teollisuuden ja kaupunkien kunnossapitourakoissa sekä E18 Koskenkylä–Kotka-elinkaarihankkeessa rakennetulla moottoritiellä.

Lisätietoa:

Destian kunnossapitopalveluista vastaava johtaja Seppo Ylitapio, p. 040 721 4129, seppo.ylitapio@destia.fi
Viestintäpäällikkö Johanna Otranen, p. 040 641 5810, johanna.otranen@destia.fi

Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyritys. Toteutamme toimivampaa maailmaa pala palalta rakentamalla, ylläpitämällä ja suunnittelemalla nykyaikaisia liikenne- ja teollisuusympäristöjä sekä tuottamalla liikenteen asiantuntijapalveluita. Palvelumme ulottuvat maanalaisesta rakentamisesta kattavaan maanpäälliseen toimintaan sekä energia- ja insinöörirakentamiseen. Destian liikevaihto oli yli 430 miljoonaa euroa vuonna 2014. Osaajia meillä on noin 1 500.

Destia – Toimivampi maailma. www.destia.fi