ALUEELLINEN MEDIATIEDOTE Kaivosteollisuus ry:n Taloustutkimus Oy:llä teettämän kyselyn tulokset osoittavat, että suomalaisilla on hyvä ymmärrys kaivostoiminnan merkityksestä omassa arjessa. Valtakunnallisen kyselyn rinnalla samat kysymykset esitettiin Sotkamossa ja Kajaanissa maaliskuussa 2021. Kyselyn mukaan Kainuussa ymmärrys on vielä vahvempaa. Sotkamon ja Kajaanin alueilla noin 66 prosenttia haastatelluista vastaa käyttävänsä päivittäin tuotteita, joiden valmistamiseen on tarvittu kaivoksia. Valtakunnallisesti prosenttiosuus on 56 %.
Kainuussa arvostetaan myös erityisesti kaivosalan luomia työpaikkoja. Yli 90 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että kaivosala tuo työtä monille paikkakunnille, joilla muuten työpaikkoja olisi niukasti. Myös uusien kaivosten perustamiseen Suomeen suhtaudutaan valtakunnallista tasoa myönteisemmin: yli puolet vastaajista on sitä mieltä, että Suomeen voidaan perustaa uusia kaivoksia. Valtakunnallisesti uusien kaivosten perustamiseen suhtautuu myönteisesti 40 prosenttia vastaajista.
”On hienoa lukea tutkimustuloksia, jotka todentavat vahvan paikallisen tuen kaivosalan toimijoille. Kaivannaismineraalit ovat osa meidän kaikkien jokapäiväistä arkea, minkä kainuulaiset hyvin tiedostavat. Terrafamen teollisuusalueella toimiva oma ja kumppaniyritysten henkilöstö ovat kuluneen viiden vuoden aikana varmistaneet tuotannon ylösajon ja pitkäjänteinen työmme jatkuu: Terrafamen malmiesiintymät mahdollistavat yhtiön kaivos- ja metallituotannon jatkumisen jopa 50-60 vuotta, mikä tukee myös Kainuun elinvoiman kehittämistä hyvin pitkällä aikavälillä”, toteaa Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen.
Tuloksista nousi esiin myös kysymyksiä, joihin alalla on tartuttava. Lähes 30 prosenttia suomalaisista arvioi kaivosalan olevan suuri kasvihuonekaasujen tuottaja. Suomessa toimivien kaivosten kasvihuonekaasupäästöt vastaavat kuitenkin alle kahdeksaa prosenttia kotitalouksien kasvihuonekaasupäästöistä. Lisäksi erityisesti nuoret mieltävät kaivosalan työt likaisiksi ja raskaiksi.
”Terrafamen tuotantoprosessi on ainutlaatuinen ketju louhokselta akkukemikaaleiksi yhdellä teollisuusalueella. Me terrafamelaiset voimme olla ylpeitä prosessista, jonka ansiosta yhtiön hiilijalanjälki on kaikista maailman nikkelintuottajista pienin. Työtehtävät Terrafamen tuotantoprosessissa ovat monipuolisia ja edellyttävät vankkaa prosessiteollisuuden osaamista. Kolme neljännestä teollisuusalueella työskentelevistä noin 2000 henkilöstä toimii jalostavan tuotannon tehtävissä ja noin neljännes kaivoksella. Kaivostyö on nykyään pääosin siistiä sisätyötä ja edellyttää monipuolista tietotekniikka ja automaatio-osaamista. Esimerkiksi louhintasuunnitelmat pohjautuvat 3D-mallinnukseen, jonka mukaan operaattorit satelliittipaikannuksen avulla toteuttavat louhinnan tarkasti ja kustannustehokkaasti”, jatkaa Lukkaroinen.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen, Terrafame Oy, p. 020 713 0890, joni.lukkaroinen(at)terrafame.fi
Kaivosteollisuus ry:n tiedote 20.4.2021: Kaivosbarometri kertoo: Suomi tarvitsee kaivoksia
Terrafamen toiminnan tarkoituksena on keventää liikenteen hiilijalanjälkeä vastuullisesti tuotetuilla akkukemikaaleilla. Terrafamen yhdelle teollisuusalueelle sijoittuva integroitu tuotanto omasta kaivoksesta akkukemikaaleiksi muodostaa ainutlaatuisen ja energiatehokkaan tuotantoketjun, joka tuottaa asiakkaille akkukemikaaleja, joiden hiilijalanjälki on selvästi teollisuuden keskiarvoa matalampi.
Terrafame Oy on perustettu vuonna 2015. Vuonna 2020 sen liikevaihto oli 338 MEUR ja yhtiön teollisuusalueella työskenteli noin 2 000 työntekijää, joista urakoitsijoiden ja alihankkijoiden osuus oli vähän yli puolet. www.terrafame.fi