DESTIALLE UUSI PROJEKTI PYHÄJOELLA

Destia on voittanut Fennovoiman Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeen laitosalueen reaktorirakennuksen maanrakennustyöt. Valmisteleviin töihin kuuluva projekti koostuu pääasiassa maankaivuusta ja louhinnasta. Työt alkavat tammikuussa 2016 ja projekti päättyy keväällä 2017.

Destia on aiemmin voittanut Pyhäjoelta kaksi urakkaa. Elokuussa 2016 alkaneeseen projektiin kuuluu valmistelevia töitä, kuten pintamaan ja kasvillisuuden poistoa, maaleikkausta, pengerrystöitä sekä tiejärjestelyitä. Projekti valmistuu talvella 2016. Lisäksi Destia toteuttaa alueella tukikohta-alueen vesijohtojen ja viemäreiden runkoverkot, putkistojen vaatimat kaivu- ja louhintatyöt sekä vesijohto- ja viemäriverkostotyöt. Urakka alkoi marraskuussa ja valmistuu helmikuussa 2016.

Pääurakoitsijana alueella toimii Titan-2, joka on Fennovoiman laitostoimittajan Raos Project Oy:n pääurakoitsija. Destian ja Titan-2:n välillä solmitut urakkasopimukset kuuluvat valmisteleviin töihin. Osapuolet ovat sopineet, ettei sopimuksien tarkkoja arvoja julkisteta.

Lisätietoa: Pohjois-Suomen tulosyksikön johtaja Seppo Ylitapio, p. 040 721 4129

Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyritys. Toteutamme toimivampaa maailmaa pala palalta rakentamalla, ylläpitämällä ja suunnittelemalla nykyaikaisia liikenne- ja teollisuusympäristöjä sekä tuottamalla liikenteen asiantuntijapalveluita. Palvelumme ulottuvat maanalaisesta rakentamisesta kattavaan maanpäälliseen toimintaan sekä energia- ja insinöörirakentamiseen. Destian liikevaihto oli yli 430 miljoonaa euroa vuonna 2014. Osaajia meillä on noin 1 500.

Destia – Toimivampi maailma. www.destia.fi