VERKKOUUTINEN Terrafame käynnistää Salmisen järven kunnostustyöt, työt alkavat arviolta heinäkuun puolivälissä puhtaan veden juoksuttamisella ja jatkuvat myöhemmin elokuussa alkavilla varsinaisilla kunnostustöillä. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt luvan Salmisen kunnostamiselle niin sanotun pääluparatkaisun yhteydessä kesäkuussa 2022.
Kunnostuksen aikana Salmisen vedenpintaa lasketaan ja metalli- ja sulfaattipitoinen alusvesi pumpataan Terrafamen vedenkäsittelyyn puhdistettavaksi. Sekä luontoon johdettavien puhtaiden vesien että vesienkäsittelyyn johdettavien kontaminoituneiden vesien laatua seurataan ympäristötarkkailussa. Järvestä poistetaan pilaantunut sedimentti, joka loppusijoitetaan Terrafamen teollisuusalueelle. Osa järvestä palautetaan luonnontilaiseksi vesialueeksi ja osa jää uuden tuotantoalueen rakentamisen alle. Myös rakennettava vesialue kunnostetaan ennen rakennustöiden aloittamista. Kunnostustöiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2023 loppuun mennessä.
Salminen on pieni järvi, joka sijaitsee osittain Terrafamen kaivospiirin sisällä. Järvi on ollut kaivoksen alkuvaiheen kuormituksesta johtuen voimakkaasti kerrostuneena vuodesta 2012 saakka, eikä se ole palautunut luontaisesti kuten muut lähialueen järvet.
Lisätietoja:
Kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla, Terrafame Oy, p. 020 7130 800 (vaihde), veli-matti.hilla(at)terrafame.fi
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi päätöksen Terrafamen pääluvasta (verkkouutinen, 20.6.2022)
Terrafame keventää liikenteen hiilijalanjälkeä toimittamalla globaalille akkuteollisuudelle vastuullisesti tuotettuja akkukemikaaleja. Terrafamen teollisuusalueella sijaitsee yksi maailman suurimmista sähköajoneuvojen akuissa käytettävien akkukemikaalien tuotantolinjoista. Laitos pystyy tuottamaan nikkelisulfaattia noin miljoonan sähköautoon vuodessa. Terrafamen tuottaman nikkelisulfaatin hiilijalanjälki on yksi teollisuuden pienimmistä.
Terrafamen integroitu, ainutlaatuinen ja energiatehokas tuotantoprosessi kaivoksesta akkukemikaaleihin sijaitsee yhdellä ja samalla teollisuusalueella. Se tarjoaa asiakkaille läpinäkyvän, jäljitettävän ja aidosti eurooppalaisen akkukemikaalien tuotantoketjun.
Terrafame Oy on perustettu vuonna 2015. Vuonna 2021 Terrafamen liikevaihto oli 378 miljoonaa euroa. Yhtiön teollisuusalueella työskentelee noin 1500 henkilöä, joista noin puolet on kumppaniyritysten työntekijöitä.