Tuomio ylijäämämateriaalin myynnistä

Destia jätti tutkintapyynnön viranomaisille marraskuussa 2012 ylijäämä- ja purkumateriaalin myymisestä omaksi eduksi Destian ratatyömaalla. Destia purki kahden henkilön työsuhteen perusteena vakava väärinkäytös työsuhteessa.

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut asiassa kolme henkilöä ehdolliseen vankeuteen ja yhden henkilön päiväsakkoihin. Destialta ja Liikennevirastolta kavallettu omaisuus (yhteensä 163 500,85 euroa) on tuomittu korvattavaksi vaaditun mukaisesti.

Kukaan tuomituista ei enää työskentele Destian palveluksessa.

Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyritys. Toteutamme toimivampaa maailmaa pala palalta rakentamalla, ylläpitämällä ja suunnittelemalla nykyaikaisia liikenne- ja teollisuusympäristöjä sekä tuottamalla liikenteen asiantuntijapalveluita. Palvelumme ulottuvat kattavasta maanpäällisestä toiminnasta aina maanalaiseen rakentamiseen. Destia-konsernin liikevaihto oli 489,7 miljoonaa euroa vuonna 2013. Osaajia meillä on noin 1 500.

Destia – Toimivampi maailma. www.destia.fi